sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Takut - mitä tehdä?

Muutama peräkkäinen päivä pipo päässä ja välillä päälamppu päässä saivat taas aikaan uskomattomia takkuja. Tunturista laskeutuessa taisi tulla ainakin tuskanhiki joka ei ainakaan selvittänyt takkuja. Minulla ei juuri ole tuntoa päänahassa, eli vaikka kuinka revin hiuksia kammalla ja harjalla ei ollut toivoakaan että olisin saanut hiukset takuttomiksi.
Ivalossa kaupassa ja ravintolassa otin asenteen "takut on muotia" tuijotuksesta huolimatta, mutta hotellin respassa olin pipo päässä. Pidemmän hiushoitoaineliotuksen jälkeen osa takuista selveni, osan leikkasin puukolla pois.

Hyvät sisaret mitä te teette? Haluun pitää pidempiä hiuksia että on mitä mossata.

Onko joku kokeillut vaikka oliiviöljyä, vai onko parempaa kikka kolmosta?

Kuvaa ei ole, sillä mun paha silmä sammuttaa tarvittesssa kameran.

11 kommenttia:

Rieba kirjoitti...

Eihän takut ole ongelma, ne on vahvuus! Rullaa takut pötköille, hyräile jotakin Bob Marleyn piisiä ja lainaa vaikkapa juniorilta jonkinmoinen rastafaripaita, ja vot, valmiina illan rientoihin.

Pitkissä hiuksissa ei takut ole ongelma, koska ne voi aina rullata piiloon siihen ikinutturaan. Mulla on nytkin n.k. kotiäitirasta, eli yksi jättimäinen takku tuolla takaraivossa, mutta se on nyt toista viikkoa nutturan sisässä. Ei tuolla paljon toki mossailla...

JOS haluaa takuttoman tukan, niin sellaista takunselvitysspräytä on olemassa, mutta epäilen, että se on vaan laimennettua hiustenhoitoainetta. Ainakin itselläni ihan hoitoainen märkiin hiuksiin ja kärsivällinen selvittely on auttanut. Kontaktiliima, kärpäspaperit ja liian kuivuneet mysteerimöykyt pitää kyllä leikata irti.

Ruska kirjoitti...

Minulla ei tule takkuja, mutta muuten vaan vaikeasti hallittavat sojotukset. Ilmeisesti pyöritän jatkuvalla syötöllä pipoa myötäpäivään, joten tehokampaus muodostuu aika nopeasti.

Maria kirjoitti...

Wau, Rieballa on asiaan syvempää näkemysta!

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen rastanmuodin kannattaja, ajattele ny paljon niistä sais rastakaupassa maksaa.

- marita

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on taas vastapäivään pipanpyörityskampaus :D
Lyhyttä tukkaa ei saa takulle, mutta muuten vauhdikkaaksi kyllä%&%&¤/&%¤

Kun mulla oli pidempi tukka, niin laitoin vaan pään täyteen hoitoainetta ja kampasin takut auki samalla kun huuhdoin hoitoainetta pois. Mutta monta ainetta kokeilin jotta löytyi sopivan liukan aine. Jotkut aineet itseasiassa vain kiinnittää takut paremmin kiinni :(

Tässä taas oiva aihe retkilehden testeihin ! siihen naisretkeilyteemaan...

Lumi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Lumi kirjoitti...

En muista pitkänpitkän tukan ajalta miten oli, yleensä letti oli letillä silloin lähes aina.
Nyt vähän lyhyemmällä tukalla ei ole takkuja tullut, kun omaa helkkaristi rasvoittuvan päänahan.
Tukka on kuin voilla vedelty eikä takkuja tule. Oisko tuossa rasvassa sitten vastaus?
Entä tuoksuisiko kookosöljy vähän paremmalle?
Voi kyllä olla, että pipo imee ne rasvatkin tehokkaasti itteensä (olen testaillu vain huivilla ja buffyllä).
Eli jos ei öljyilläkään läträys auta, kallistuisin rastapuolelle minäkin ;D

Hiutale kirjoitti...

Mulla oli kerran takku! ISO takku! Tukkaan oli nääs mennyt pihkaa. Ei selviintynyt edes ruokaöljy-fairymenetelmällä, jota suositeltiin kokeilemaan, mutta koska Marian takut eivät liene pihkassa, suosittelen kokeilemaan.

Maria kirjoitti...

Wau, kiitos.
Kasvatan vaan pidemmät hiukset, hyväksyn tilanteen, otan lunkisti, kätken tarvittaessa, läträän aineilla, vaikka fairystä en ole ihan varma. Mielummin puukkoa.

Lumi kirjoitti...

Läträät aineilla sitten vaikka sisäisesti - whiskyllä - jos takut oikein alkaa ottamaan hermoon ;D

Maria kirjoitti...

Hyvä täydennys Lumi ;D