Naisretkeilijämme iltapalalla Lemmenjoen erämaassa elokuussa 2003. Varovaisuus kannattaa aina: mitä pienempi pala, sitä epätodennäköisemmin siihen tukehtuu. Huomaa vettä valuva hatunlieri ja mustat silmänaluset. Kyllä Lapissa sentään on riemukasta.
Älä usko kaikkea mitä näet netissä. Tämä: http://www.tuutsie.fi/vakiot/kierros.htm ei suinkaan ole totuus retkeilevistä naisista. Totuus on jotain aivan muuta. Totuus löytyy mm. tästä blogista. Usko tai älä.
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
torstai 19. maaliskuuta 2009
Kuva 134: Pyöräretkellä
Tätä on vähän hankala selittää, mutta se oli eka kesä pitkästä aikaa Suomessa - ja joitain asioita oli päässyt unohtumaan. Mutta siis äiti ja lapsi lähtivät yhdessä pyöräretkelle.

Äiti on juuri ja juuri suostunut ottamaan teltan mukaan, mutta ei ehdottomasti muovia teltan päälle - "ei kesällä, eikä mun reissuilla sada". Mutta se teltan pohja piti kyllä sitten vettä aamulla, ainakin jonkun verran.
Keitintä äiti ei suostunut ottamaan mukaan, kun ainahan voi tulet tehdä ja pakkiakaan ei viitsinyt käyttää. Nyt olisi ruoka vihdoin valmista, mutta lapsi nukkuu jo tässä vaiheessa teltassa.
Ja äiti miettii että eipä tämä hiekka olekaan niin kovin pehmeää ja tuon solumuovin kanssa taitaa tulla aika pitkä yö.
Päätti että ottaisi tämän kuvan ikäänkuin muistin virkistämiseksi.

maanantai 16. maaliskuuta 2009
Kuva 133: Hame hyvin, kaikki hyvin
Tätä noi... naista ei Hannu tai Kerttukaan mahduta uuniin. Siinä ehtoinen retkeilijämme tupahommeleissa itse neulomassaan hurmaavassa minihamosessa.
Esteettisyytensä ja seksikkyytensä lisäksi hame on käyttökelpoinen lantionlämmitin makuupussissa. Siitä saa kätevästi myös tyynyn tai koiranpetin. Ja neitsytmatkallaan se toimi myös oivallisena kylkityynynä. Sillä uskokaa tai älkää, mutta kuvan naisretkeilijällä on olemassa lantiota kapeamallisempi vyötärö, joten kovalla alustalla nukkuessa kyljen korotuspala takasi selkärangalle paljon miellyttävämmän asennon.
Voin auliisti neuvoa kaikkia niitä, jotka tämän jälkeen haluavat itselleen samanlaisen monikäyttöisen ihanuuden, yhdistetyn minihame-lantionlämmitin-lantionlevennin-kylkityyny -retkihameen. Mutta jos omin päin alatte heilutella puikkoja, niin älkää ihmeessä jättäkö pois noita pikantteja raitoja!
Esteettisyytensä ja seksikkyytensä lisäksi hame on käyttökelpoinen lantionlämmitin makuupussissa. Siitä saa kätevästi myös tyynyn tai koiranpetin. Ja neitsytmatkallaan se toimi myös oivallisena kylkityynynä. Sillä uskokaa tai älkää, mutta kuvan naisretkeilijällä on olemassa lantiota kapeamallisempi vyötärö, joten kovalla alustalla nukkuessa kyljen korotuspala takasi selkärangalle paljon miellyttävämmän asennon.Voin auliisti neuvoa kaikkia niitä, jotka tämän jälkeen haluavat itselleen samanlaisen monikäyttöisen ihanuuden, yhdistetyn minihame-lantionlämmitin-lantionlevennin-kylkityyny -retkihameen. Mutta jos omin päin alatte heilutella puikkoja, niin älkää ihmeessä jättäkö pois noita pikantteja raitoja!
Tunnisteet:
monipuolisuus,
muoti,
niksit,
pylly,
tee-se-itse
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Kuva 132: Vaivatonta ja kätevää
Kuva 131: Elähän hötkyile
perjantai 13. maaliskuuta 2009
Kuva 130: Aivan sama
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Kuva 129: Saisinko sen tuplana?
Mitä kaikkea nerokasta syntyykään silloin, kun kaksi naista yhdessä saa ajatuksen?!
Nerokas majoitusratkaisu litimärkään, tuuliseen viikonloppuun Patvinsuolla.
Kiitos, otamme Hiutaleen kanssa valtaisat ablodit nöyränä vastaan.
Kiitos, otamme Hiutaleen kanssa valtaisat ablodit nöyränä vastaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)