Kuva 273: Mikä päivä ny on?

Naisretkeilijän kalenteri a.k.a. vaellukselle lähdetään vaikka väkisin!

Kuva 235: Lisää sauvakävelyä

Mitä naisretkeilijä tekee Goáhpelasjohkan rannalla ylitettyään sen jo neljästi ja odottaessaan viidettä ylitystä? Lämmittelee kohmeiset varpaansa tietysti.

Kuva 154: Uraputkessa

Upottavassa lumessa kelkkaurat ovat ahkionvetäjän pelastus. Niitä kannattaa toki sumeilematta seurata myös silloin, kun hanki kantaa tunturissa, vain huomatakseen joutuneensa uraa pitkin tunturin sille jyrkemmälle reunalle. Jossa on koivikkoa. Jossa hanki ei kanna. Näin Lenkihakan rinteillä pääsiäisenä 2009.

Kuva 105: Naisen vaisto, osa 2

Vastine kuvalle 102.

Leivonmäen kansallispuisto on hiihtämisestä innostuneen naisretkeilijän unelmakohde. Sieltä löytyy tasaista järvenselkää, metsäautoteitä, loivaa, avaraa maastoa ja tasaisia laaksonpohjia sujuteltavaksi. Niin, ja tietenkin myös Harjureitti, jota kartasta katselemalla tai nimestä päättelemällä ei ihan hevillä voi arvata mäkiseksi maastoksi. 

Kuva 98: Lumikenkäilyä

Pöyrisjärvellä olisikohan maaliskuussa 2000

Tää on niin huono kuva!! Tässä ei näy tuskaa ei hikeä ei kyyneliä ei mitään oikeaa tunnetta!! Eikä tästä välity alkuvaiheen kirosanat ja loppuvaiheen jumalien mielistely, "ymmärrän että minun tulee nöyrtyä ja kasvaa henkisesti".. (=ymmärrä epätoivon määrä). Eikä tietenkään hysteeristä kikatusta..

Kuitenkin tämä on muistutus: elä ikinä lähde lumikenkävaellukselle erämaahan rinkka selässä jos ei ole takkuuvarma lumikenkäkanto (jota ei siis kai ole edes olemassakaan). Kun sadannen kerran saman päivän aikana aivan mystisesti maa tippuu alta ja päädyt syvälle hankeen mitä kummallisemmassa uudessa asennossa rinkan alle. Siinäpä sitten yrität koota kroppaasi, saada jalat järjestykseen, kädet vierekkäin sauvan päälle josta varovasti yrität punnertaa itsesi ylös ilman että lunta tulee kainaloihin saakka takin sisäpuolelta. Ja kaikki tämä ehkä vain 2 tai 500 metrin päässä uudelleen. Erääseen 300 metrin matkaan meni pari tuntia.

Ja lunta olivat saamelaisten jumalat sinä vuonna antaneet tuolle seudulle melkein parisen metriä. Tuli opittua, että pulverihankeen voisi hukkua ilman lumivyöryä.

Käytimme poskettomasti aikaa lumen pinnan lukemiseen, tuo tuolleen jäätynyt kyllä kantaa, ja paskanmarjat!! Samalla meistä tuli kelkanurafriikkejä ja kiljuimme moottorikelkkailevien Aslakkien perään ;-) Joita ei kyllä näkynyt.

Jiertsivaaralla katosi sitten kontrasti melkein kokonnan. Pohdimme aina välillä että kävelläänkö me yhä ylöspäin vai mikähän on tilanne, että ollaanko jo huipulla. Sitten silmät alkoivat luoda ärsykkeitä kesken aistipuutteen ja näimme jyrkänteitä, käsiä heiluttelevia laskettelijoita ja kaikkea muuta jännää.. eli käännyimme, en oikein tiedä päästiinkö Jiertsivaaran päälle vai ei. Mutta Keijaraisella oli huippu-upeaa kun lumimyrky pyyhälti voimalla ohi!!

Kuva 90: Ottaaks pannuun?

Kun naisretkeilijä saapuu leiripaikalle, jossa on kaivo, mutta ei sankoa, jolla nostaa vettä kaivosta, mitä hän tekee?

a) lähtee kotiin

b) kaivaa rinkasta litran kokista

c) pyytää miesretkeilijää laskeutumaan kaivoon ja hakemaan vettä

d) ratkaisee tilanteen nokkelasti

Vastaus on jälleen Känädä, eli naisretkeilijä luulee ratkaisevansa tilanteen nokkelasti sitomalla narun kahvipannuun ja paiskomalla pannua kaivoon useita kertoja, joista murto-osalla kevyt pannu keikahtaa sen verran kumolleen, että hörppäsee itseensä vettä.

Harmi vain, että kaivon luona ei ole sankoa syystä, että kaivon vesi on todettu juomakelvottomaksi. Poistamalla sanko kaivon luota on ko. toimen suorittaja, arvatenkin mies, olettanut kaivolle saapujan oitis luopuvan yrityksestä saada kaivosta vettä. Näin ollen ei näkyville myöskään ole tarvinnut laittaa minkäänlaista tiedotetta veden laadusta.

Huom. Yhtään naisretkeilijää ei vahingoitettu tässä yrityksessä, eli hullun tuurilla kukaan ei sairastunut.

Kuva 56: Sisulla

Jenni, sylikoira Hukka ja rantakoira Salka Lemmenjoella 2005

Tähän kiteytyy retkeilymme koko tyyli: "Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa - täytyy mennä läpi!

-Jenni-