Pöyrisjärvellä olisikohan maaliskuussa 2000
Tää on niin huono kuva!! Tässä ei näy tuskaa ei hikeä ei kyyneliä ei mitään oikeaa tunnetta!! Eikä tästä välity alkuvaiheen kirosanat ja loppuvaiheen jumalien mielistely, "ymmärrän että minun tulee nöyrtyä ja kasvaa henkisesti".. (=ymmärrä epätoivon määrä). Eikä tietenkään hysteeristä kikatusta..
Kuitenkin tämä on muistutus: elä ikinä lähde lumikenkävaellukselle erämaahan rinkka selässä jos ei ole takkuuvarma lumikenkäkanto (jota ei siis kai ole edes olemassakaan). Kun sadannen kerran saman päivän aikana aivan mystisesti maa tippuu alta ja päädyt syvälle hankeen mitä kummallisemmassa uudessa asennossa rinkan alle. Siinäpä sitten yrität koota kroppaasi, saada jalat järjestykseen, kädet vierekkäin sauvan päälle josta varovasti yrität punnertaa itsesi ylös ilman että lunta tulee kainaloihin saakka takin sisäpuolelta. Ja kaikki tämä ehkä vain 2 tai 500 metrin päässä uudelleen. Erääseen 300 metrin matkaan meni pari tuntia.
Ja lunta olivat saamelaisten jumalat sinä vuonna antaneet tuolle seudulle melkein parisen metriä. Tuli opittua, että pulverihankeen voisi hukkua ilman lumivyöryä.
Käytimme poskettomasti aikaa lumen pinnan lukemiseen, tuo tuolleen jäätynyt kyllä kantaa, ja paskanmarjat!! Samalla meistä tuli kelkanurafriikkejä ja kiljuimme moottorikelkkailevien Aslakkien perään ;-) Joita ei kyllä näkynyt.
Jiertsivaaralla katosi sitten kontrasti melkein kokonnan. Pohdimme aina välillä että kävelläänkö me yhä ylöspäin vai mikähän on tilanne, että ollaanko jo huipulla. Sitten silmät alkoivat luoda ärsykkeitä kesken aistipuutteen ja näimme jyrkänteitä, käsiä heiluttelevia laskettelijoita ja kaikkea muuta jännää.. eli käännyimme, en oikein tiedä päästiinkö Jiertsivaaran päälle vai ei. Mutta Keijaraisella oli huippu-upeaa kun lumimyrky pyyhälti voimalla ohi!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti