torstai 20. toukokuuta 2010

Kuva 188: äijäsukset. not.

Ruotsin (kuten toki myös Suomen) armeijan varusteissa on yksi vika: ne maastoutuvat oivasti. Sodankäynnissä on toki eduksi, että esim. iloisenhelakat sukset eivät paista vihollisen silmiin hangen keskeltä, mutta rauhanajan toimissa maastoutumisesta on vain haittaa. Esim. jos valkoinen vaellussuksi ottaa ja lähtee karkuun alas tunturin rinnettä kevyessä lumituiskussa, niin kolmasosasekunnin päästä sitä ei erota Erkkikään (disclaimer: Erkkiä ei ollut matkassa, joten voi toki olla että Erkki näkisi mitä retkeilevä täti ei) ilman tuuria (joka silloin osui vastaan käkkyrämännyn muodossa, ja onneksi se mänty, ja siis tuuri, oli lähellä).




Tästä maastoutumisdemonstraatiosta pelästyneenä näppärä rauhanomainen retkeilijämme otti esille kirkkaanväriset, vedenkestävät maalit, ja niin sukset puhkesivat kukkaan naivistisen piirrustustaiteilun parhaassa hengessä. Sen lisäksi, että sukset nyt erottuvat hangen valkoisuudesta ilman silmäklaseja (ja Erkkiä, discl.), ei tarvitse pelätä, että joku talvigummisaapas-puusuksi-talepaaniukko nappaisi nämä sukset vahingossa tuvan seinältä :)

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Kuva 187: Suksee


Jotkut käyttävät karkuremmejä, tosiretkeilijänaiset, ne jännityshakuiset, luonnon elementtejä, kuten tunturikoivuja. 

Ei se ehtinyt montaakaan sataa metriä liukua.

Kuva 186: Nyytiä, vakkaa


Arvoitus: Monenko hengen (nais)retkikunta majoittuu yhden yön Kalmankaltion Lomassa?

Kuva 185: Nousukarvat


Niin. Oliko parempia ideoita?

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Kuva 184: Elämä jatkuu, takut pysyy

Pipo päässä muutama vuorokausi ja tässä tulos



Kuvassa oikealla on jo hyvin muodostunut rastan alku, koko hiusmassa liikkuu jos jotain hiusta liikuttaa.

Ohjeiden mukaan: whiskyä sisäisesti, oliiviöjyä, paljon hoitoainetta, hiusharja ja puukko, kyllä se siitä.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Kuva 183: Lisää kaaosta


Kun vähän miettii, katsoo kuvaa, niin voi kuvitella KUINKA PALJON voi retkisiskon rinkka painaa????

maanantai 4. tammikuuta 2010

Kuva 182: Kaksi naista nousee tunturiin

Mutta ei tässä vielä kaikki.

Ahkiot ovat jääneet kotiin ja toinen rinkka on kuvakulman ulkopuolella.

Eikä vielä ole edes käyty kaupassa, eikä juomakaupassa.



Ja sitten nousimme tunturiin katselemaan kuuta ja taivaanrantaan jonne aurinko olisi voinut nousta.