torstai 19. maaliskuuta 2009

Kuva 134: Pyöräretkellä

Tätä on vähän hankala selittää, mutta se oli eka kesä pitkästä aikaa Suomessa - ja joitain asioita oli päässyt unohtumaan. Mutta siis äiti ja lapsi lähtivät yhdessä pyöräretkelle.



Äiti on juuri ja juuri suostunut ottamaan teltan mukaan, mutta ei ehdottomasti muovia teltan päälle - "ei kesällä, eikä mun reissuilla sada". Mutta se teltan pohja piti kyllä sitten vettä aamulla, ainakin jonkun verran.

Keitintä äiti ei suostunut ottamaan mukaan, kun ainahan voi tulet tehdä ja pakkiakaan ei viitsinyt käyttää. Nyt olisi ruoka vihdoin valmista, mutta lapsi nukkuu jo tässä vaiheessa teltassa.

Ja äiti miettii että eipä tämä hiekka olekaan niin kovin pehmeää ja tuon solumuovin kanssa taitaa tulla aika pitkä yö.

Päätti että ottaisi tämän kuvan ikäänkuin muistin virkistämiseksi.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Kuva 133: Hame hyvin, kaikki hyvin

Tätä noi... naista ei Hannu tai Kerttukaan mahduta uuniin. Siinä ehtoinen retkeilijämme tupahommeleissa itse neulomassaan hurmaavassa minihamosessa.

Esteettisyytensä ja seksikkyytensä lisäksi hame on käyttökelpoinen lantionlämmitin makuupussissa. Siitä saa kätevästi myös tyynyn tai koiranpetin. Ja neitsytmatkallaan se toimi myös oivallisena kylkityynynä. Sillä uskokaa tai älkää, mutta kuvan naisretkeilijällä on olemassa lantiota kapeamallisempi vyötärö, joten kovalla alustalla nukkuessa kyljen korotuspala takasi selkärangalle paljon miellyttävämmän asennon.

Voin auliisti neuvoa kaikkia niitä, jotka tämän jälkeen haluavat itselleen samanlaisen monikäyttöisen ihanuuden, yhdistetyn minihame-lantionlämmitin-lantionlevennin-kylkityyny -retkihameen. Mutta jos omin päin alatte heilutella puikkoja, niin älkää ihmeessä jättäkö pois noita pikantteja raitoja!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Kuva 132: Vaivatonta ja kätevää

Naisretkeilijämme nauttii tässä tuotekehittelyn tuloksista. Vaivatonta ja kätevää on ilmapatjan tyhjentäminen.
Vai onko hän vain väsähtänyt kesken pakkauksen. Ahaa, siksi on siis kaksi patjaa. Voi levätä välillä!

Kuva 131: Elähän hötkyile

Naisretkeilijä ei turhia hötkyile.
Luonnosta osataan nauttia kaikessa rauhassa, lepo ja kokonaisvaltainen nautiskelu kuuluu myös reissulle.
Kuinkahan pitkään hän onkaan kuulostellut elämää, kun alkaa jo hieman sammaloitua?

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Kuva 130: Aivan sama

Aivan sama mitä tapahtuu, aivan sama ihan kaikki. Olen tässä, olen onnellinen, tämä joki, tämä vehreys, tämä ihanuus, tämä kaikki. Minä olen tässä ja nyt.



Avisuorajoella tai Ivalojoella kesäkuussa 2005

pst. toi ei edes tajua, että sillä on housut märkänä haaroihin saakka

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Kuva 129: Saisinko sen tuplana?

Siis mikäänhän ei ole viisaampi kuin nainen.
Mitä kaikkea nerokasta syntyykään silloin, kun kaksi naista yhdessä saa ajatuksen?!
Nerokas majoitusratkaisu litimärkään, tuuliseen viikonloppuun Patvinsuolla.
Kiitos, otamme Hiutaleen kanssa valtaisat ablodit nöyränä vastaan.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Kuva 128: Kengät hyvin, kaikki hyvin

Ollaan Pyrenneillä marraskuussa, ja saatiin olla ihan rauhassa kauriiden ja lehmien kanssa.



Järjestys ennen kaikkea ja kengät siististi. Mustat eccon avokkaat ihan kiiltelevät hyvin hoidettuina.

Tosi näppärää olla hyvin varustautunut varsinkin jyrkillä lumisilla vuorilla.