välihousujen on oltava mustat

Katselin kolme viikkoa vaellushousujen alla viihtyneitä silkkisiä alun perin beigen värisiä välihousuja puhkesin hihitykseen: mustalilapilkkuiset variksenmarjoista, punapilkkuiset kai puolukoista tai hillosta, rasvatahroja, epämääräisiä muita tahroja, vähän turvetta, saumat levinneet hymyyn, täysin pehmeät ja muotooni muotoutuneet - aivan hirveät! Ei vaan voinut ottaa kuvaa. Näin muotoutui taas yksi elämänviisaus - välihousujen paras väri on musta.

Kuva 196: retkeilymanikyyri

Manikyyri on käsien ja kynsien kosmeettinen hoito. Hyvin suositun ranskalaisen manikyyrin rinnalle on noussut retkeilymanikyyri, eikä suotta



Jo toisella viikolla erämaassa alkaa retkeilymanikyyri muodostua sormiisi.

Kuva 195: yhteiset harrastukset

Naisretkeilijä kertoo retkiltään kullanhohtoisia kertomuksia upeista, rauhaisista erämaista ja houkuttelee seittemänkymppiset vanhempansa viettämään laatuaikaa yhdessä ja nauttimaan erämaan onnesta ja rauhasta ihanissa maisemissa yhdessä.



Siinä sitten tarvotaan rinnesuolla Kaldoaivissa, tuuli on puuskissa 12 m/s ja sataa!!
Ollaan kivalla pienellä iltalenkillä.

Kuva 194: nirepakaT

Joskus maastossa tulee hankalia pulmakohtia vastaan. Kuten vaikkapa jyrkkiä alamäkiä. Ne saattavat aiheuttaa kipuja polvinivelissä, jos sellaiseen on henkilöllä taipumusta. Ratkaisu on kuitenkin helppo - laskeudutaan rinne takaperin. Koira ihmistä luontaisesti viisaampana otuksena kulkee luonnollisestikin nokka menosuuntaan. Tilanteen ainutlaatuisen luonteen vuoksi laskeutuminen toki dokumentoidaan myös omalla kameralla, videoasetuksella.

Kuva 193: Verryttelyn tärkeys

Lihashuollon tärkeyttä ei voi koskaan kyllin korostaa.

Kuva 192: Opaskoira

Naisretkeilijämme on ottanut tunturiin reippaan opaskoiran ja kaksi sauvaa maaston tunnustelun avuksi. Oma visuaalinen havainnointikyky kun näyttää kaikin puolin rajoittuneelta. Toisaalta tilanteen staattisuus paljastaa, ettei naisretkeilijällä ole myöskään kiire mihinkään, eikä hän näin ollen voi vahingoittaa itseään törmäilemällä kiireessä puihin tai muihin eteentuleviin objekteihin. Mutta eihän toki vara venettä kaada.

Kuva 191: Apu lähellä

Jo vaellushulluus itsessään on vaikea tauti. Kun siihen vielä yhdistetään valokuvausinnostus, etenkin kaikkien pienten ötököiden ja kukkasten pakonomainen ikuistaminen välilevyjen nitkahduksista, kyynärpäiden ruhjoutumisista ja muista fyysisistä vammoista ja vaurioista piittaamatta, liikutaan jo sellaisessa tautiluokituksessa, että retkeilijämme tila vaatii aina vähintään kaksi saattajaa matkalle mukaan. Toinen voi ottaa kuvan hullusta kuvaajasta ja toinen olla valmiina avustamaan hänet pystyyn kuvaussession päätyttyä, tai vaihtoehtoisesti, suonenvedon iskettyä takareiteen kesken kaiken.

Kuvan henkilö ei liity paljonkaan tapaukseen eikä lapinporokoiria vahingoitettu kuvan ottamisen aikana.