Ei ole kyseessä sentään MM-mitalistimme, vaikka ilme naisretkeilijän kasvoilla samanlaista tiukkaa päättäväisyyttä kuvastaakin. Juuri katkennut ja korjattu ahkion aisa lentäisi kuin leppäkeihäs, mielellään neitomme sen menemään viskaisi, jollei tarvitsisi sitä edelleen ahkion vetoon.
Ja sitten, kaksi päivää myöhemmin:
Ensimmäinen aisa olikin korjattu juuri toissapäivänä. Prkl.
3 kommenttia:
Onko tuo just se hetki on jokin on tuhannen p:n päreinä. Näyttäs tuota silppua riittävän?
Pärettä on riittävästi juu. Mutta suurin osa tunturikoivun oksasta, jota olen Leathermanilla vuoleskellut korjauspalaksi. Kuvassa parhaillaan asennusvaihe menossa. Sitten varasauvan keskiputki lastaksi ja jeppeteippiä ympärille. Siihen loppui teippi, onneksi ei enempiä aisoja katkennut!
Kyllä ahkiointi on sitten mukavaa ja tarjoaa aina jotakin uutta :D
Lähetä kommentti